Neljä ja puoli päivää meni putkien asenntamisessa. Tein putkitusta alakautta, kasasin noin 3 metrin pätkiä pöydällä ja eristin myös putket alhaalla Insuplastin "vanuputkilla". Ihan mukavaa puuhaa ekoina päivinä, mutta loppua kohti rupesi kyrsimään, kun tein ahtaita kohtia ja jouduin eristämään poistoputkea ulos ja liesituulettimen poistoa sillä pölyävällä villalla. Kutinaa lisäsi torstaina alkanut nokkosihottuma, joka johtui penisilliinikuurista, joka taas oli tulehdusta estämään tarkoitettu lääke sormeeni, johon siis rälläköin toissa viikolla aikamoisen haavan :) Voin vain kuvitella millaista kurjuutta on eristää iv-putkia yläkautta villalla. IV-vastaava kävi tarkistamassa hommaani puolivälissä urakkaa ja totesi että hyvältä näyttää. Toivottavasti loppuosakin meni niin kuin piti. Kaipa se meni. Ei ole mitään ydinfysiikkaa.
Raksa etenee muilla rintamilla vauhdikkaasti. Pappa naulaa isotöistä autotallin ulkovuorausta ja on loppusuoralla. En hoksannut laudoitusta valitessa, että kapea pystylaudoitus tietää paljon naulausta, sahausta ja ramppaamista tikkailla ylös-alas.
Mummo on ollut papalle lautanaisena, siivonnut, hoitanut lapsia ja vaikka mitä. Vaimo on ollut lasten kanssa kotona ja muualla kun lapset eivät ole kovin viihtyneet raksalla tällä viikolla. Uimareissut ovat taitaneet houkutella enemmän.
Huomenna meillä aloittaa kirvesmies. Hän aloittaa sisäkaton höyrynsululla ja koolauksella. Simons husilta pitäisi tulla miehet korjaamaan kattotuolit, jotta päästään tekeen koolausta keskeytyksettä. He ovat olleet kesälomilla tähän asti. Toivon hartaasti ettei mitään viivytyksiä tule. Välikaton jälkeen kirvesmies jatkaa väliseinien rakentamisella.
5 kommenttia:
Katselin kanssa taannoin, kun mulle tehtiin noita ilmanvaihdon eristämisiä, että tuon olisin osannut itsekin. Putkiin tuli juurikin tuo eristetötterö, joka näytti menevän putken päälle helposti. Ehkä sitten sen seuraavan talon kohdalla voi kahmia itselle vielä enemmän noita hommia...
: )
Suorien putkien eristäminen meni tosian joutuisasti Insuplastilla. Myös kulmat ja haarat menevät mukavasti kun vähän mallailee ja piirtelee leikkaulinjoja. Tuo eriste ei ole enää niin törkeän kallista verrattuna villaan. Kyllä suosittelen itse asennettavaksi. Vielä kun tuota saisi levytavarana niin voisi eristää äänenvaimentimet ja poistoputken helposti.
Minkä hintaista Insuplast oli ja mistä sitä hankit? Useat rautakaupat eivät ole kuulleetkaan koko eristeestä (....villaaa se olla pitää niin on tehty aina....)
Miksei sitä voi laittaa poistoputkeen samalla lailla kuin muihinkin? Äänenvaimentimen ympärille voi olla ettei saa menemään jos on iso pyöreä vaimennin tai kantikas
Hommat etenee kovaa vauhtia kun vuorossa on jo ilmanvaihtoputkien asennus ja eristys. Tsemppiä loppuprojektiin!
Itse aikoinaan muistan, kuinka se eristysvilla kutisi, kun meidän kototaloa rakennettiin. Nyt meillä on oma rakentaminen menossa, ilmanvaihtokanavat myös asennetaan tässä jonkin ajan kuluttua. Siististi kyllä oli teillä nuo laitettu. Tsemppiä!
Lähetä kommentti