Rakennuspäiväkirja

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Paluu rikospaikalle

'Muutama' tovi kerkesi vierähtämään viime postauksesta :) Törmäsin tähän blogiin pari viikkoa sitten ja syttyi kipinä sen päivittämiseen. Enää en niinkään rakenna taloa, mutta pihalle puuhastelen erilaisia rakennelmia ja olen alkanut kasvattamaan tomaatteja, paprikoita ja sen semmoisia syötäviä kasveja. Niistäpä riittää kirjoitettavaa.

Vaimo oli jo muutaman kerran maininnut, että olisi hyvä saada apukeittiön terassille kaiteet. Pudotusta on vajaa metri, joten lopputarkastukseen mennessä ne on oltava valmiit ja onhan siinä oikeastikin putoamisvaara. Siispä toimeen.

Ensin mallailin kaidetolppia paikalleen.

Sahailin tolpat oikeaan mittaan, maalasin ne pari kertaa ja pulttasin paikalleen. Pultteja varten porasin reiät, joihin pultit uppoavat piiloon. Reiät ajattelin sitten täyttää harjanvarresta sahatuilla puutulpilla. Tuli mieleen maalata puutulpat kirkkailla väreillä. Ne voisivat olla kivannäköinen yksityiskohta muuten niin harmaassa kaiteessa. Tässä ensimmäisiä kokeiluja.
Lopuksi vielä kuva kypsyvistä mustista tomaateista:

Ei kommentteja: