Rakennuspäiväkirja

perjantai 6. toukokuuta 2011

Pihan pinnoista ja LVI-hinnoista

Tänään sovin LVI-urakasta. En tosiaan saanut kuin yhden tarjouksen ahkerasta soittelusta huolimatta. Monille soitin kolme kertaa ja joka kerta lupasivat lähettää tarjouksen, mutta turhaan. En siis saanut vertailua hinnoista. Sovitussa urakassa autotallin ja asuintalon sisäpuoliset työt ja materiaalit ilman kalusteita kustantavat 6000 sisältäen iv- ja kvv-valvonnan. Vesikiertoinen lattialämmitys maksaa 3000. Ulkopuoliset kvv-työt tuntitöinä. Lisäksi tulee vielä Tehowatti sähkökattila. Ilmanvaihdon ajattelin asentaa ja eristää itse. Sovin myös perustusurakasta tänään. Hinnaksi tuli hiukan yli 10k€ autotallista ja asuinrakennuksesta.

Illalla kerkesin puuhastelemaan tontilla kaksi tuntia. Tein suoja-aidat kahdelle männylle. Vielä on kaksi koivua ja yksi mänty suojaa vailla.

Edeltävässä asunnossa meillä oli pieni, 60 neliön piha ja rakenneltiin sitä pikkuhiljaa pikkurahalla. Jostain luettiin että vanhoja tiiliä voisi käyttää maassa, betonilaattojen asemesta. Tiili toki murenee vähitellen, mutta tiilen palat hiertyy tiilien väliin ja kuluneenakin tiililattia näyttää hyvältä. Tässä muutama kuva vanhalta pihalta. Nyt tässä tulevassa pihassa haluttaisiin käyttää myös tiiliä nurmen reunalla ja viljelylaatikoiden luona. Jos joku tietää missä olisi vanhoja tiiliä tarjolla Vaasan seudulla, olisimme kiinnostuneita.

1 kommentti:

Vuoriset kirjoitti...

Meidän tontilla kaadettiin eilen vanha hirsitalo ja savupiippu katuu myös. Viikonloppuna olisi tarkoitus siivota kaikki pois, eli jos on vielä tarvetta niin tulkaa keräämään. Spostilla tavoittaa svuorinen@netikka.fi