Väliseinien toinen puoli on levytetty ja tänään sähkötkin tuli vedetyksi. Isovanhemmat teki viime viikon töitä väliseinien kanssa ja maalasivat myös autotallia. Kylppärin muuraukseen meni koko viikon illat. Yllättävän iso homma, kun oli ikkunoiden ja ovien aukkoja. Muuraus oli semmoista palapelin kokoamista. Seuraavaksi mummo ja pappa jatkavat autotallin levytystä. Yritän itse tehdä sen minkä iltaisin kerkeää.
Hankittiin pieni sääasema, jonka avulla voi tarkkailla ilman kosteutta sekä ulkona että sisällä. Iltaisin on suljettu kaikki räppänät ja lämmitetty asuntoa puhaltimilla. Tavoitteena on ollut 50 % kosteus. Ei olla joka yö siihen päästy, kun ulkona on ollut päivisinkin pahimmillaan 70 % kosteus. Ensi viikolla pitäisi saada laite kierrättämään lämmintä vettä lattiassa. Pääsis kuivuminen vihdoin käyntiin.
|
eteinen |
|
pariovikin saatiin porukalla asennettua |
|
Lisäkoolaus tuottaa ongelmia nurkkaikkunassa. Karmi jää hiukan upoksiin. |
1 kommentti:
Sinulla on sitten ihan sama sääasemi mikä minullakin on :-)
Omani on vaihdettu kertaalleen kun ulkoinen tuulimittari jämähti (jäätyi) pakkasella - rakenne vika.
Nyt ulkoinen kosteusmittari ei pelitä.
Itse pääsen eroon kosteudesta siirrettävällä ilmastointikoneella.
Poistolilman voisin ohjata toiseen huoneeseen jossa se lämmittäisi sitä tilaa.
Lähetä kommentti